- Tammikuu 1998 sci.fi:
-
Arvon Banaanikotkatutkijat. Olen ollut linnuista kiinnostunut bongari jo
vähän aikaa, mutta erityisen kiinnostunut olen ollut Banaanikotkista vain
hetken. Tämä kiinnostus lähti liikkeelle siitä kun ystäväni kanssa näimme
kummallisen linnun pihalla. Emme tienneet mikä lintu se oli vaikka ehdimme
tarkkaille sitä hyvän aikaa. Ihmettelimme sitä ja nyt kun yhtenä päivänä
osuin netissä surfaillessani teidän Banaanikotka sivullenne. Minulle
selvisi mikä lintu se oli. Banaanikotka! Ei epäillystäkään.
Sen alalajista emme taas ole ihan niin varmoja, mutta pyydämme teitä
selvittämään tämän asian meille. Liitän näes mukaan ystäväni luonnoksen
linnusta jonka hän äkkiä tuhersi luonnosvihkooni. Olimme onneksi
juuri sillä hetkellä katselemassa hyvin tarkkaan ulos ikkunasta (olihan
juuri silloin kaunis talvipäivä ja sillä että meillä oli juuri ruotsin
tunti ei varmaankaan ole vaikutusta). Banaanikotkan näimme kun se laskeutui
läheisen puun oksalle.
Vähän aikaa ylväänä ympärilleen katseltuaan se otti taas tuulta
siipiensä alle ja kohosi ylös taivaisiin. Piirroksessa saattaa kuitenkin
olla jotain vikoja, mutta ne tuskin haittaavat niin suuresti lajin
tunnistuksessa. Älkääkä välittäkö ystäväni amatöörimäisestä
yrityksestä yrittää selvittää lajin latinalaista nimeä. Piirros on
melkein samaa koko luokkaa kuin itse lintu. Ihan varma emme myöskään ole
tuosta merkistä sen kyljessä. Olisikohan se jokin lintujen rengastus
merkki?
Jotta tällä kuvalla olisi jotain tieteellistä arvoa, tulee kai minun
antaa hiukan tietoja. Havainto tapahtui klo. 9:17 pm. 18. Joulukuuta 1997
Ilma oli juuri tuona päivänä kaunis. Ei pilviä ja tuultakaan ei ollut
paljoa. Tähystys paikkana toimi Messukylän Lukio Tampereella.
Havainnoitsijat olivat KK & SH (joka myös teki piirroksen) Nyt pyydämme
vain vastausta siihen mitä alalajia juuri tämä Banaanikotka edusti.
Osallistumme myös teidän "Keltainen nauha -kampanja"
Kamppanjaanne kunhan vain saamme kotisivumme kuntoon. Kuvan saa myös
taiteilijan luvalla julkaista.
- Tammikuu 1998 cc.helsinki.fi:
-
yksi havis: isobanaanikotka kirkkonummi porkkala 6.7.1997 a2 N toivotan
banaanikotkatutkijoille antoisaa tutkimusvuotta 1998, jatkakaa samaan
tyyliin.
- Tammikuu 1998 cc.helsinki.fi:
-
Vihdoinkin löytyy tosi luonnonystäviä!
Ehkäpä liitän tähän oman, banaanikotkatutkimusta ikään kuin
sivuavan havaintoni. En ole vielä ehtinyt perehtyä tyhjentävästi
sivuihinne, jotka vaikuttavat asiallisuudessaan upeilta, mutta haluan kertoa
oman luontokokemukseni. Siitä on varmaankin paljon iloa teille ja
haluaisinkin kysyä, onko banaanikotkan eri lajikkeissa havaittu vastaava
taipumusta, kuin mitä havaitsin yöpyessäni ypöyksin öisellä saarella
Etelä-Suomessa joitakin vuosia sitten.
Jouduin syistä, jota en nyt halua tässä toistaa, soutuvenheellä
pienelle järvipahaselle, jossa kuitenkin ilokseni oli yksi saari. Saari oli
todella pieni. Olin soutamisesta väsynyt ja päätin pystyttää telttani
saareen. Saari oli todellakin niin pieni, että juuri ja juuri sain kahden
hengen teltan pystytettyä (vaikka olinkin yksin). Saaressa kasvoi
tasalatvainen 537 cm pitkä, ehkä hieman kitukasvuinen mänty (tiedän
pituuden tarkalleen, koska kävin sen jälkikäteen mittaamassa, sen verran
järkyttynyt olin kokemuksestani.)
Minä paneuduin maate. Olin juuri saamaisillani unen päästä kiinni,
kun heräsin siipien havinaan. Ilmiselvästi jokin lintu parkkeerasi puuhun,
siis siihen ainoaan mäntyyn. Kiinnostukseni heräsi heti ja heräsin
itsekin. En kuitenkaan tohtinut avata teltan ovea: arka lintu olisi varmaan
vetoketjun ääntä säikähtänyt.
Huikea kohta alkaa nyt! Lintu äänteli: pu-pu-pu-pu-pu. Haa, ajattelin,
helmipöllö, tuo pöllöistä viehkeinhän siinaä puussa puputtelee. Mutta
kesken puputuksen kuuluu KAAMEA RÖYHTÄISY, jonka jälkeen puputus jatkui.
Nyt en enää voinut olla sisällä teltassa.
Jotta voisin eliminoida esim. kavereitteni kujeilun mahdollisuudet avasin
teltan oveen reippaasti ja toden totta: männyssä istui helmipöllö, JOKA
KUULUVASTI RÖYHTÄISI PARI KERTAA taas, pyöräytti päätään, kavahti
lentoon ja hetken aikaa puputettuaan PÄÄSTI JÄLLEEN RÖYHTÄYKSEN, niin
että rannat raikuivat.
Tämä tapaus sattui vuosia sitten ja se on minua kovasti vaivannut.
Ajattelin soittaa Neuvoselle luontoiltaan, mutta ajattelin, että nauravat
vielä. Sen verran karmea oli tuo öinen kokemus, että aina kun kuulen
jonkun röyhtäilevän, ajattelen: Et paljon siinä röyhtäilisi, jos,
kuten minä OLISIT NÄHNYT RÖYHTÄILEVÄN HELMIPÖLLÖN.
Niin että jos teillä on tietoa muista lajeista, jotka röyhtäilevät,
niin olisin todella kiitollinen, jos voisitte minulle niistä kertoa. Onko
banaanikotkalajikkeissa tavattu röyhtäileviä yksilöitä. Käydessäni
Trinidadissa v 93 näin melko varmasti banaanikotkaparven, mutta niistä
yksikään ei röyhtäillyt.
Onko tämä vain helmipöllöillä TODISTETTAVASTI havaittu ominaisuus Tämä
ei nyt enää kuulu varsinaiseen asiaan, mutta kerron kuitenkin. Pienenä
poikasena löysimme kanakotkan pesän, mutta joku oli tehnyt kujeen, ja
vaihtanut kanakotkan pesän munat tavallisiin kananmuniin. Mokomatkin
munarosvot.
Kyllä luonto ja etenkin lintumaailma on uskomattoman viehättävä
- Helmikuu 1998 cc.helsinki.fi:
-
On hienoa että harvinainen, Kiekkokondorin varjoon vuosikaudet jäänyt
laji saa vihdoin ansaitsemansa huomion. Toivon, että Jyväskylän Science
Fiction- seura pääsee postituslistallenne: xo@jkl.fi
Hyvää jatkoa ja voimia taisteluun banaanikotkan säilymisen puolesta!
IH
- Helmikuu 1998 dlc.fi:
-
Kaiken uhalla kehotan sinua, ystäväni tutustumaan DOKAANEIHIN, tuohon
ylevään järjestöön, johon sinä jo saatat kuulua aivan tietämättäsi.
Salainen polku kulkee seuraavasti http://www.dlc.fi/~pan-ari sieltä news ja
uutisia uutissivulta on linkki DOKAANEIHIN Ari
- Helmikuu 1998 cc.helsinki.fi:
-
oletteko te banaanipoikia eli chiquita-boys eli homoja tai
runkkareitamissä on vitsit???
- Helmikuu 1998 turkuamk.fi:
-
Teen äidinkielen harjoitteluna raporttia banaanikotkista. Kysynkin nyt
tietojeni täydennykseksi: Mikä on helpoin tapa määritellä banaanikotkan
sukupuoli ja mikä on banaanikotkan sukukypsyys ikä?
t.MJ
- Maaliskuu 1998 iname.com:
-
Meidan nelihenkisen seurueemme kimppuun hyokkasi juuri pesinta-aikansa
saavuttanut naaras-banaanikotka. Olimme Andien huipuilla tutkimassa
muinaista Rodentus Maximus-kulttuuria eli yligerbiileja, kun tama salakavala
otus laskeutui automme katolle ja rupesi pitamaan valtavaa kiljuntaa.
seurueemme nuorin, Vilhelmi Ala-Suppilovaaratonkanen sai pysyvia trau moja
ja vakavat vammat yritettyaan saada massiivista siivekasta aisoihin. Rakkain
Terveisin: John Oasis
- Maaliskuu 1998 di-keskus.fi:
-
Oheisessa kuvassa banaanikotka
ruokailemassa Gardajärven karuissa maisemissa.
IT
- Maaliskuu 1998 cc.helsinki.fi:
-
se on moro! Paljonko saa bongauspisteitä banaanikotkasta? t pj JV
Revonlahden Bongaajat ry
- Huhtikuu 1998 cc.helsinki.fi:
-
Hyvät banaanikotkatutkijat! Banaanikotkat ovat kerrassaan ällistyttävän
mahtavia luontokappaleita. Siksi olinkin erittäin otettu kun bongasin
banaanikotkan 2.4.1998 klo. 19.37. Se lentää lekutteli Tikkurilassa neljän
K:n Citymarket Ylivedon yllä.
Vaikka näky olikin erittäin vaikuttava, mieltäni kaihersi epäilys
kuinka tämä uljas eläin tulee tomeen Suomen ankarissa oloissa. Omien vähäisten
tietojeni perusteella uskallan kuitenkin sanoa, että tämä yksilö
vaikutti erittäin hyvinvoivalta. Olkaa niin hyvät ja julkaiskaa lisää
tietoja tästä kiehtovasta lajista ja siitä, millaiset mahdollisuudet
tavallisella pulliaisella on sen tarkkailuun!
Kunnioittavin terveisin Lissu.
- Huhtikuu 1998 innocent.com:
-
Banaanikotka risteytyi omien silmiemme alla karpin (kala) kanssa Länsi-
Saimaalla 22.04.1978. Olemme pitäneet sen omana tietonamme mutta teidän
ammattitaitoiset ja samalla arvoitukselliset sivut innoittivat seurueeni
kertomaan asiasta. Useiden videokamera tallennusten myötä uskon voivani
auttaa teitä tulevaisuudessa.
Kiittäen Raikku
- Huhtikuu 1998 earthling.net:
-
Ich habe eine BanaanenKotka gesehen! Es war gul och grün! It flew right
between my nose. It almost åt den. I was very afraid, and called 911
ammidiaatley. "911!" "911!" But noone änsweird. I vas
stuk wit my nous fild vhit bänäna split kotkaa. Haluaisin tehdä
valituksen eläintarhoille, kun eivät vahdi muurahaisiaan tarpeeksi. Ja
toisaalta... *worship* Olen aina halunnut oppia uusia kieliä, ja tämä on
suuri haaste... Olen varma siitä, että kielenne ohittaa suosiossa
klingonin ja latinan alta aikayksikön (yksi sekunti)!
- Kesäkuu 1998 ns.karis.fi:
-
Ensimmäinen havainto banaanikotkista täällä Karjaalla, Tukholmasta
saadun havainnontivinkin avulla, terv. JP
- Syyskuu 1998 cc.helsinki.fi:
-
Edustan Kurikan Korvenkylässä vaikuttavaa Korpikotkat ry:tä (saameksi
Rotokuaskimeh, ruotsiksi Ödemark Örnar). Olisinkin kiitollinen jos saisin
selvityksen näiden kahden kotkalajin sukulaisuudesta. Olen nimittäin
huomannut että varsinkin jalkapallo-otteluissa Korpikotkat syövät mielellään
banaania. Onko Korpikotkat mahdollisesti banaanikotkiin kuuluva alalaji. Ja
jos on niin mielestäni olisi oikein ja kohtuullista että tuonne
Banaanikotkalajeihin lisättäisiin Korpikotkat ja mainittaisiin
latanankielisen nimen tilalla saamenkielinen nimi Rotokuaskimeh.
- Syyskuu 1998 cc.helsinki.fi:
-
Täytyy kirjoittaa vielä toinenkin viesti. Onko banaanikotkien
yhdistykseen liittynyt kuinka paljon jäseniä? Näyttää olevan vähän
samanlaisia tarkoitusperiä molemmilla yhdistyksillä. Mekin kerroimme eräässä
julkaisemassamme lehdessä Korpikotkan ominaisuuksista. Olisi
mielenkiintoista olla pienessä yhteistyössä.
- Syyskuu 1998 cc.helsinki.fi:
-
2.9.Korpibanaanikotka (Musaquila rotokuaskimeh)
Uusin tiedemaailmaa kohahduttanut banaanikotkalöytö on tehty Suomessa
Kurikan Korvenkylässä. Ensimmäiset havainnot Korpibanaanikotkasta tehtiin
1997 Korven Maratonin aikana, jolloin huoltopisteeltä hävisivät kaikki
maratoonareille tarkoitetut banaanit. Sen sijaan rusinat, suolakurkut ja
urheilujuoma saivat olla rauhassa. Useiden silminnäkijähavaintojen mukaan
pöydällä oli vieraillut pitkälti yli toistasataa keltaista eläintä.
Vuoden 1998 Maratonille asennettiin videokamera, jonka perusteella kiistatta
voidaan osoittaa, että kyseessä on todella uusi, ennen tuntematon
banaanikotkalaji. Korpibanaanikotka muistuttaa tavallista banaanikotkaa,
mutta on aavistuksen verran sitä isompi. Se näyttää pitävän hien
hajusta. Viime aikoina sen pesiä on löydetty esim. navettaan jätetyistä
lenkkikengistä ja jalkapalloilijoiden varustekasseista. Joskus paikalliset
metsästäjät tuovat Korven kätköistä pesänrakennuksessa käytettyjä
kyläläisten vanhoja sukkia.
Lisätietoja Korpibanaanikotkista antaa x@pp.inet.fi.
- Syyskuu 1998 cc.helsinki.fi:
-
Tuo oli ehdotus yhdeksi lajiksi. Toivottavasti saamme oman nimikkolajin.
Tekstiä saa kyllä kehitellä, mutta tuo ehkä kuvaa aluetta jolla
Korpibanaanikotkia on havaittu. Jos se onnistuu, niin luultavasti
Banaanikotka näkyy seuraavissa uusissa Korpikotkat ry:n peliasuissa ja
lopullisessa logossa ;-) Voin sen jälkeen kehitellä eteenpäin myös omia
kotisivuja.
- Lokakuu 1998 cc.helsinki.fi:
-
Banaali, mutta banaanitutkijoille silti aina ajankohtainen aihe ovat räjähtävät
banaanit, jotka vaarantavat kotkalajin ekologista tasapainoa. Oheisessa
URLissa hiven tietoa tästä pulmallisesta asiasta: http://biomednet.com/hmsbeagle/18/recroom/artgalas.htm
- Lokakuu 1998 gnwmail.com:
-
Näin banaanikotkan kimpussa omenalauman. Mukana oli myös muutamia
luumuja. Mietin onko tämä mahdollista? Tämä tapahtui n. 2 viikkoa
sitten. Mailatkaa minulle vastaus tähän visaiseen pulmaan. t:epätietoinen
- Lokakuu 1998 stones.com:
-
banaanikotkia havaittu osoitteessa: http://www.dlc.fi/~mica-l
- Lokakuu 1998 cc.helsinki.fi:
-
Futsal-kausi on alkamassa ja Korpikotkat ovat osallistumassa siihen.
Hienhaju saa Korpibanaanikotkat pesimään ja tuottamaan jälkeläisiä.
Olisi tarkeää että näille sivuille tulisi tietoa.
- Joulukuu 1998 cc.helsinki.fi:
-
Se keltainen lintu on ihan coolin näköinen!Hmm...olisipa minulla
lemmikkinä sellainen.Levitän sanaa siitä!!!tsirp tsirp...!!!
- Joulukuu 1998 hit.fi:
-
Arvoisa vastaanottaja! Haluaisin tiedustella millaisessa tilassa
banaanikotkatuntemus on nykypäivänä? Kunnioittavasti PK
- Joulukuu 1998 cc.helsinki.fi:
-
Terveisiä Ylöjärveltä
Vuosi: