Banaanikotkatutkimuksen seura ry:n julkaisuja 5 |
Zäk |
1995 |
Banaanikotkien pesänrakennustaide |
Lyhyt tutkimussuunnitelma |
Jonkinmoisena alkusysäyksenä projektille voidaan pitää havaintoa[1], jonka mukaan banaanikotkien alta usein löytyvät oksarakennelmat eivät suinkaan ole pesiä, vaan mitä ilmeisemmin kannettavia motorisoituja ekobiomukavuuslaitoksia[2].
Valitettavasti meillä ei vielä ole käytettävissä empiiristä havaintoaineistoa banaanikotkien sykähdyttävästä arkkitehtuurista, sillä kukaan 10001:stä würtzendahliin asti päässeestä tutkijasta ei ole viitsinyt palata.
Rakennustaiteen korkeaa laatua tosin todistaa se, ettei würtzissä ole lainkaan gryndereitä[3] keräämässä Chiquita- ja Pepito-merkkejä.
Kaksi alalajia kuitenkin muodostaa poikkeuksen:
Kuten Anu Saukko ansiokkaassa jättiläisbanaanikotkatutkimuksessaan[4] on todennut, jättiläisbanaanikotkilla on suunnattoman hidas metabolia, minkä johdosta ne ulostavat vain kerran vuodessa. Yleensä tämä tapahtuu muuttomatkansa pohjoisessa päätepisteessä Suomessa (todennäköisesti tämä onkin alkuperäinen syy "pääsiäinen"-nimelle. Banaanikotkainstituutin lingvistikkoryhmä perehtynee aiheeseen). Kulttuurilintuina ne ovat sopeutuneet hyvin ajan muutosten muassaan tuomiin muovisiin tuokkosiin siinä missä traditionaaliset jäteastiat ovat olleet tuohisia.
Lisäksi Musaquila Brutaliksen ja escargot-pannujen välillä epäillään tiettyä yhteyttä.
Banaanikotkatutkimuksen seura ry |