Banaanikotkatutkimuksen seura ry:n julkaisuja 9

Julkaisut

Intendentti Pritish Muusium on ansiokkaasti selvittänyt banaanikotkien esihistoriaa teoksessaan Banaanikotkien esihistoria. Koska käytössäni on ollut vain luonnos laajemman teoksen alkuluvuksi, on mahdollista, että tässä kirjoituksessa esittämäni huomiot jo sisältyvät lopulliseen tutkimukseen. Niin tai näin, toivon, että seuraavasta ajatuksenjuoksusta, tai sanoisinko lennosta, on hyötyä ongelmanasettelun fokusoinnissa sekä teoreettisen kokonaisuuden edelleenkehittelyssä.

Intendentti Muusiumin tutkimuksen eräänä keskeisenä tuloksena on ns. splät-efektin uudelleenarviointi. Hän esittää tutkimuksensa toisessa luvussa "Mitä muinaisissa metsissä tapahtui" erittäin ansiokkaan ja selitysvoimaisen teorian splät-efektin todellisista syistä. Intendentti Muusiumin teorian mukaan utelias nuori Archaemusaquila kiipeilee liukkaiden banaanisaniaisten itiöstössä ja liukastuessaan sekä maahan mäjähtäessään aiheuttaa mainitun splät-efektin, joka valitettavasti on myös onnettoman linnun viimeinen teko.

Myöhemmin intendentti Muusium viittaa myös teoriaan, joka selittää esibanaanikotkien muista linnuista poikkeavan muodon kehittymisen. Sen mukaan esibanaanikotkien, ja siten myös nykyisten lajien, ulkonäölle ja muodolle on ollut erittäin tärkeää esihistoriallisena aikana vallinnut kunkin yksilön elinkaareen oleellisen osana kuulunut munankuoren sisällä vietetty vaihe. Mikäli munankuori ei olisi ollut niin vahva, olisi esibanaanikotkien ulkomuodon kehitys varmastikin seurannut paljon läheisemmin muita lintuja. Aikojen kuluessa maapallon prekessio, radan eksentrisyys sekä auringon säteilyintensiteetin kasvu saivat kuitenkin aikaan kuoren haurastumisen ja banaanikotkayksilönkehityksen paluun lähemmäs normaalia lintuyksilöiden kehityskaarta.

Koska kaikki em. havainnot on tarkkaan dokumentoitu, jää jäljelle vain kysymys esibanaanikotkien lisääntymisestä. Ja lisääntyminenhän on, kuten tunnettua, ehdoton edellytys lajin säilymiselle. Erityisen ongelmalliseksi kysymys muodostuu, kun tiedämme kuoren paksuuteen vaikuttaneiden edellä mainittujen astronomisten ilmiöiden vaikutuksen vaatineen vähintään kymmeniä tuhansia vuosia. Jos esibanaanikotkien elinikä vielä olisikin riittänyt moisen ajanjakson odottamiseen ja ohittamiseen niin sukukypsyys tuskin kuitenkaan. Toisaalta, jos kaikkien paksun kuoren vangeiksi jääneiden esibanaanikotkien kohtalona olisi ollut splät-efekti, merkitsisi se luonnollisestikin sitä, että kyseinen evoluution haara olisi kuollut sukupuuttoon ja siten ei em. teorialla olisi selitysvoimaa nykybanaanikotkien muodolle.

Ongelma on kiperä ja vaatii aineiston lähempää tarkastelua. Keskeiseksi muodostuvatkin intendentti Muusiumin tekemät havainnot, joista tehtävissä olevia johtopäätöksiä hän ei ole esittänyt ainakaan tutkimuksensa alustavassa luonnoksessa.

Haluaisinkin nyt väittää splät-efektin olevan selitys esibanaanikotkien kyvylle lisääntyä ja siten säilyä elinvoimaisena oksana evoluution monihaaraisessa puussa. Tästä lähemmin seuraavassa.

Elämänsä alussa esibanaanikotkapienokainen käyttää hyväkseen syntyessään saamaansa ja kaikille linnuille edelleen yhteistä munan sisäistä ruokavarastoa. Kun se on käytetty, on nuoren esibanaanikotkan suoriuduttavat elinkaarensa ensimmäisestä ponnistuksesta ja saatava nokkansa ja jalkansa kuoren ulkopuolelle, jotta elämiseen ja ajattelutoimintaan tarpeellisen energiamäärän hankkiminen onnistuisi. Tämän jälkeen onkin helppo kipittää muinaismetsissä ruokaa etsimässä. Onnistunut ruuan löytyminen aiheuttaa kuitenkin ennen pitkää uuden ongelman. Kun ruokaa löytyy riittävästi, alkaa nuoren yksilön paino kasvaa ja kuori tulla ahtaaksi. Koska kuoren rikkominen omin voimin ei onnistu, on vastassa joko nälkään nääntyminen tai kuoren sisään tikahtuminen. Jos tilanne jäisi tähän, ei meidän aikamme olisi koskaan saanut nähdä niitä uljaita banaanikotkafalangeja, jotka nykyään kaartelevat Kardaanien vuoristossa, ja keväisin ja syksyisin ilahduttavat meidänkin pohjoisia silmiämme.

Onneksi muinaiset metsät kuin ihmeen kautta ovat tarjonneet tähän dilemmaan nerokkaan ja kaikkia osapuolia hyödyttävän ratkaisun. Jos esibanaanikotkajuveniili lähes päättömän (vain nokkahan oli tässä vaiheessa näkyvissä) juoksentelunsa tuloksena on sattunut osumaan banaanisaniaisen ruokaisaan varjoon, ei nuorelta yksilöltä ole ruokaa puuttunut. Hedelmällisen saniaisen itiöillä syöpöttely on kuitenkin tuottanut normaalin tuloksen ja lopulta painon lisäännyttyä ei banaani-itiöissä kahlaaminen ole enää sujunutkaan lapsuuden ketteryydellä. Tällöin kuitenkin tapahtuu kuin ihmeen kautta splät-efekti.

Vaikka intendentti Muusium onkin tulkinnut splät-efektin pikku esibanaanikotkan surkeaksi lopuksi, on paljon todennäköisempää, että kyseinen tapahtuma on pikemminkin koitunut esibanaanikotkan pelastukseksi. Splät-efekti on todennäköisesti rikkonut paksun kuoren ja päästänyt esibanaanikotkan "kahleistaan" harjoittamaan normaalia linnunelämää kaikkine sosiaalisen käyttäytymisen muotoineen. Niinpä siis onnekas banaanisaniaisen löytyminen ei ole vain edesauttanut ruuan hankintaa, vaan myös yksilönkehitystä laajemmassa mitassa. Tällä banaanisaniaisen merkittävällä osuudella esibanaanikotkan yksilönkehitykseen on luonnollisestikin ollut merkittävä vaikutus myös esibanaanikotkan (ja siten myös nykybanaanikotkien) ruokavalioon: banaani-itiöitä suosivat yksilöt ovat säilyneet. Tokihan myös banaanisaniainen on hyötynyt tästä oksillaan asuvan lintusen tominnasta: splät-efektin aiheuttama mätkähdys on varmastikin irrottanut ja lennättänyt taivaan tuuliin lukemattomia banaani-itiöitä ja siten auttanut saniaista levittäytymään uusille kasvupaikoille - ja tämä jälleen vuorostaan on edesauttanut esibanaanikotkien levittäytymistä.

Kun splät-efektin aika pikku esibanaanikotkan elämässä vihdoin koittaa, on sen ulkomuoto jo ehtinyt deformoitunut vastaamaan nykybanaanikotkassakin vielä niin selvästi havaittavaa muotoa. Toisaalta pikku Archaemusaquilan viettämä varhaisnuoruus ahtaassa munankuoressa on vaikuttanut lajinkehitykseen myös laajemmin, sillä eloon (täysissä ruumiin ja sielun voimissa siis) ovat jääneet vain sellaiset yksilöt, joiden ruumiin muoto on sallinut ylipitkän munankuoressa vietetyn elämänjakson. Tämä esittämäni splät-efektin tulkinta selittäisi myös sen, miksi esibanaanikotka on säilyttänyt lentotaitonsa paksun munankuoren aiheuttamasta siipienkäytöllisestä esteestä huolimatta.

Banaanikotkatutkimuksen seura ry

Julkaisut