Banaanikotkatutkimuksen seura ry:n julkaisuja 4

Antti Leino
1994

Banaanikotkien muuttokäyttäytyminen

Johdanto

Banaanikotkien muutto on tähän saakka ollut varsin huonosti tunnettu osa näiden uljaiden lintujen elämää. Tiedetään toki, että banaanikotkat talvehtivat etupäässä Kardaanien vuoristossa ja että ne palaavat sieltä pohjoiseen hiukan ennen pääsiäisen tienoilla tapahtuvaa soidintaan. Varsinaista muuttokäyttäytymistä on kuitenkin tähän saakka tutkittu erittäin vähän; tähän on luultavimmin syynä se, että nämä mestarilentäjät liikkuvat niin nopeasti että niiden lennosta on vaikea saada kunnon havaintoja.

Nykytekniikka on merkittävästi lisännyt mahdollisuuksia myös muuttoaikaisen käyttäytymisen tutkimukseen. Würzdahlissa on valtion projektirahoituksen turvin hankittu sikäläisen tiedeakatemian banaanikotkatutkimuksen laitokselle 27 suurnopeuskameraa, jotka asennettiin kuluneena talvena Kardaanien vuoristoon tunnetuille banaanikotka-alueille. Ensimmäiset tulokset tästä tutkimusprojektista ovat hyvin rohkaisevia, ja on luultavaa, että tältä alalta julkaistaan lähivuosina useitakin artikkeleja ja opinnäytteitä.

 

Tutkimustuloksia

Vanhastaanhan tiedetään, että monet muuttolinnut, kuten kurjet, lentävät auran muodossa. Onkin arveltu, että sosiaalisiksi tunnetut banaanikotkatkin tekisivät samoin. Tätä jo Greifendörfin vuonna 1876 esittämää käsitystä on näihin aikoihin saakka pidetty oikeana, vaikkakin esimerkiksi suomalaisen banaanikotkatutkimuksen isänä tunnettu Äkkipupu [1993] on esittänyt sitä vastaan varsin ansiokasta kritiikkiä. Uusin tutkimus on kuitenkin osoittanut Greifendörfin klassisen teorian lopullisesti vääräksi.

Klassinen käsitys banaanikotkien muutosta ei toki ole täysin väärä: nämä linnuthan ovat sosiaalisesti hyvin taitavia, ja olisikin ollut uskomatonta, jos tämä ei olisi näkynyt niitten muuttokäyttäytymisessä. Sen sijaan täysin virheellinen on arvelu, että banaanikotkat lentäisivät auran muodossa -- tai itse asiassa missään muussakaan tähän asti tunnetussa lintumuodostelmassa.

Banaanikotkat näyttävät lentävän muodostelmassa, jota on luontevinta kutsua falangiksi: linnut ovat säännöllisissä riveissä, jotka lentävät rivi toisensa perässä. Muuttoparven koko vaihtelee jonkin verran lajeittain; tavallisilla banaanikotkilla falangi koostuu yleensä kahdesta kolmen yksilön rivistä, kun taas pikkubanaanikotkilla on tavallisesti kolme neljän yksilön riviä. Tässä vaiheessa on luonnollisesti mahdotonta arvella, vaihteleeko muuttoparven koko vuosittain taikka ilmastollisten tekijöitten mukaan. Isobanaanikotkien muuttofalangeista ei lajin harvinaisuuden vuoksi ole toistaiseksi havaintoja.

 

Muuttokäyttäytymisen syitä

Mistä johtuu, että banaanikotkat muuttavat juuri falangeissa? Vaikka tutkimustulokset ovat aivan tuoreita, eri selitysmalleja on jo esitetty [Bürgendamm 1995]. Valtaosa tuntuisi kuitenkin jättävän banaanikotkien erityisluonteen liian vähälle huomiolle ja tekevän hätiköityjä johtopäätöksiä muiden lintujen käytöksen perusteella. Olisinkin taipuvainen hylkäämään useimmat Bürgendammin esittämistä malleista ja kannattamaan ns. lainahypoteesia.

Banaanikotkathan ovat hyvin älykkäitä ja oppivaisia lintuja. Näin ollen tuntuu luontevalta, että monituhatvuotinen yhteiselo toisen vahvasti sosiaalisen lajin, ihmisen, kanssa ei ole voinut olla jättämättä jälkiään myös banaanikotkien käytökseen. Erityisesti suurten joukkojen koordinoitu liikuttelu on taito, jossa ihmisiltä voi oppia paljon.

Parintuhannen viime vuoden ajan sota on ollut näkyvin ihmisen toiminta, jossa on liikuteltu suuria joukkoja usein varsin hallitusti. Lähes koko tämän kauden sotilaalliset joukot on järjestetty falangin muotoon -- lähtien kreikkalaisesta falangista ja päättyen parin vuosisadan takaisiin peitsifalangeihin. Vielä falangien jälkeen käytetty linjataktiikkakin on monessa suhteessa samankaltaista.

On siis luultavaa, että banaanikotkien nykyinen muuttokäytös on opittua. Se ei tietenkään ole puhdasta kopiointia -- siihenhän banaanikotkat olisivatkin liian älykkäitä -- vaan olosuhteet huomioon ottaen tarkoituksenmukaista toimintaa. Luultavasti falangien tarkka muoto on vuosisatojen kuluessa muuttunut kulloisiakin olosuhteita vastaavaksi.

Esimerkiksi klassinen roomalainen manipulusfalangi on monessa suhteessa hyödyllinen myös banaanikotkien kevätmuuttoon: ensimmäisessä rivissä lentävät kaksivuotiaat linnut, jotka jo hyvin taitavat muuton. Sitten seuraavat edellisvuotiset poikaset, joille tämä kevätmuutto on vasta ensimmäinen, ja viimeisessä rivissä lentävät vanhimmat yksilöt, varmistamassa ettei kukaan nuorista jää joukon jälkeen. Ilmeisesti nykyiset olot eivät kuitenkaan enää edellytä näin tiukkaa järjestelmällisyyttä: varsinaisia uhkia banaanikotkien muutolle ei enää ole, joten ei ole välttämätöntä pitää voimakkaimpia yksilöitä eturivissä turvaamassa parven kulkua.

Pikkubanaanikotkien nykyisissä falangeissa linnut ovat sekalaisessa järjestyksessä, kuitenkin niin että eturivin oikeanpuoleisin yksilö ei koskaan ole edellisenä vuonna syntynyt. Lienee turvallista olettaa, että juuri tämä yksilö on parven suunnistaja. Varsinaisten banaanikotkien falangissa puolestaan tämä tehtävä näyttäisi olevan eturivin keskimmäisellä yksilöllä.

Lopuksi

Tässä esitetyt tutkimustulokset ovat luonnollisesti vasta alustavia, onhan pohjana oleva tutkimusprojekti käynnistynyt vuodenvaihteessa. Tulokset ovat kuitenkin niin selviä, että ne on syytä kertoa jo tässä vaiheessa, etenkin kun ne yksiselitteisesti kumoavat jo yli sadan vuoden ajan vallalla olleen teorian banaanikotkien muutosta.

Lähteet

Bürgendamm, Claudija 1995
Okzel icherbam ni Grutz: limbero ügarisch im Omber. Acta Musaquilogica 278. Würtzdahlin tiedeakatemia.
Greifendörf, Krüztoph 1876
De Banaöglütz freg limbuchdef. Väitöskirja, Würtzdahlin valtionyliopisto.
Äkkipupu, Usko 1993
Banaanikotkien yhteiselämä: Greifendörfin klassisen teorian kritiikkiä. Banaanikotkainstituutin julkaisuja 7. Banaanikotkainstituutti, Helsinki.
Antti.Leino@Helsinki.FI
 

Teksti


 

Terveiset Päivitetty 16.04.2001